perjantai 6. joulukuuta 2013

Rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa!



Hieno itsenäisyyspäivä takana! Rauhallista menoa aamupäivällä perheen ja 90vee mummuni kanssa. Pikku hiljaa alan oppia siihen, että kaikkea ei tarvitse ehtiä tai tehdä itse ja "pitäisi" kannattaa poistaa sanavarastosta. Niine ajatuksineni jätin ajatukset aamupäivän kestävästä leipomissessiosta ja taioin Elosen valmiista prinsessakakusta sinivalkoisen sokerimassalla ja Ykkösen askartelemilla Suomen lipuilla. Toimintalinjarationalisoinniksi tätä ratkaisua taidettiin kutsua kahvipöydässä juhla-aterian jälkeen. 


Ateria itsessään oli loistava, seura oli mukavaa ja jollakulla oli jopa niin rentoa, että nukahti pääruoan aikana syliini (ei ollut mieheni, hän pärjäsi oikein hyvin). Sen jälkeen maistui prinsessakakku aivan erityisen hyvältä eikä nyt illallakaan tarvitse pelätä väsymystä vaan voi valvoa yhtä pitkään kuin vanhempansa ja laulaa Robinia. Onnea on. Elämä. 

Nauttikaa pitkästä viikonlopusta!
Anna

2 kommenttia:

  1. Onpa tyylikkäästi tuunattu kakku! Pitäisi minunkin poistaa tuo pitäisi-sana aktiivisesta käytöstä. Tai oikeastaan se on aika hyvä sana. Kun oikein ahkerasti päivittelen mitä pitäisi tehdä, niin mieheni jo tekee :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...