perjantai 20. joulukuuta 2013

Korvensuun herkkumysli


Lopetin puolisen vuotta sitten vehnän syömisen, ja koska likipitäen kaikki valmismyslit sisältävät runsaasti vehnää - puhumattakaan siitä sokerista - oli opeteltava valmistamaan mysliä itse. Olin aiemmin ajatellut myslin tekemisen olevan hidasta ja hankalaa, mutta itse asiassa se on helpompaa kuin pannukakun paistaminen. Teen parin, kolmen viikon välein ison satsin mysliä ja muuttelen perusohjetta fiiliksen ja kuivakaapin sisällön mukaan. Hiljattain löysin ruokakaupasta isoja kaurahiutaleita, jotka tuovat mysliin mahtavaa rakennetta. 

Mysli:
6 dl isoja kaurahiutaleita
4 dl kaurahiutaleita
4 dl kauraleseitä
2 dl cashew-pähkinöitä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1-2 dl kaakaonibsejä
kuivattuja banaanilastuja
hunajaa
1/2 - 1 dl neitsytkookosoljyä tai muuta öljyä
hiukan vettä
(vaniljasokeria)

Valmistus:
Kuumenna öljy isossa kattilassa. Murskaa pähkinät pienemmäksi (itse käytän lihanuijaa, sitä samaa, jolla valmistuu myös tikkarimurske pipareihin). Sekoita hunaja ja kuivat aineet banaanilastuja ja kaakaonibsejä lukuun ottamatta keskenään kattilassa. Lisää hiukan vettä sekoittaen niin saat muromysliä. Levitä seos pellille ja paistele n. 150 C asteessa 15-20 minuuttia. Sekoita välillä. Jäähtyneeseen mysliin voi lisätä kuivattuja hedelmiä tai minun tapauksessani näitä kaakaonibsejä ja banaanilastuja.

Nämä määrät ovat melko suurpiirteisiä, en ole varsinaisesti mikään macarons-kokki vaan vetelen isommalla pensselillä. Myslin valmistuksessa se onneksi toimii hyvin. Kookosöljystähän voi olla monta mieltä, mutta itse tykkään sen mausta, joten käytän sitä ja purkin pohjat voi käyttää kuivaan ihoon. Sokerin olen korvannut hunajalla. Samat kalorithan siinä on mutta ymmärtäisin sen olevan hiukan sokeria terveellisempää. Mukavia myslihetkiä!


Nauti tästä päivästä!
Anna

2 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä. Tuotahan voisi kokeilla. Kaupan myslit eivät tosiaan ole terveellisiä. Koska mysli kuitenkin on hyvää, sitä voisi viitsiä valmistaa itse. :) Niin, ja toki meillä syödään myös epäterveellistä, mutta mieluummin syön epäterveellisen jossain muussa muodosssa kuin myslissä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, sitä epäterveellistä kuitenkin kaipaa toisinaan niin ei kannata aloittaa sillä päiväänsä. Ei sitten menetä sitä suklaahetkeään :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...