tiistai 26. marraskuuta 2013

Do what you love, love what you do

London, baby!





Matkakuume iskee aika ajoin ja toisinaan sitä saa hiukan hillittyä muistelemalla edellisiä mukavia reissuja. Toisinaan tämä vain pahentaa tilannetta. Norwegianin uutiskirjekään ei varsinaisesti hillitse matkustushaluja.

Toissa keväänä satuimme Lontooseen brittien juhliessa kuningatar Elizabeth II:n kuuttakymmentä vuotta vallassa. Tämä oli mun ensimmäisen kerta Lontoossa, joten on mahdollista, että sain hiukan riemuisan kuvan Lontoosta. Matka oli aivan täydellinen: Coldplayn keikka, teatteria ja Pimm'sejä paikallisen kaverin kanssa. Huippu reissu!

Onnellisuusprojektiini liityen olen opetellut tekmään asioita, jotka tekevät minut, Annan, onnelliseksi. Tämä tuntuu monellakin tapaa uudelta ja oudolta. Ensinnäkin olen naisille tyypilliseen tapaan tottunut ajattelemaan muiden onnellisuutta ennen omaani. Toisekseen, maailma on täynnä hienoja asioita, joista voi olla vaikea noukkia ne, jotka todella ovat niitä omimpia juttuja. Juuri juttelin sushilla uuden ihanan kaverin kanssa, että jos et tule onnelliseksi ratsastamisesta niin älä tee sitä. Tai jos et tykkää Lontoosta, älä käy siellä. Vaikka miten pitäisit upeana sitä, että joku lukee paljon mutta itse vain ahdistut siitä, se ei ehkä ole se asia, johon keskittyä. Minusta esimerkiksi ajatus lenkkeilystä on kertakaikkisen hieno mutta juokseminen ei vain tee minua onnelliseksi, joten levitän mieluummin joogamaton olohuoneeseen (ja joogaan, en vain jätä sitä siihen ;)).

Usein asiat, jotka tekevät onneliseksi, ovat myös niitä asioita, joista huomaa olevansa kiitollinen. Viimeisen viikon ajan olen ollut erityisen onnellinen

- työstäni (tykkään siitä niin että halkeen!)
- lapsistani (miten onnekas olen kun saan viettää heidän kanssaan riittävästi aikaa)
- ystävistäni (miten hauskoja, empaattisia, fiksuja, positiivisia, monipuolisia ihmisiä he ovatkaan)
- onnellisuusprojektin tuomista uusista ajatusmalleista

Listaa voisi vielä jatkaa pitkäänkin, mutta taidan nyt pestä hampaat ja lähteä treffeille mieheni kanssa (josta olen myös hyvin onnellinen). Syömme ainakin sushia uudessa paikassa ja ehkä saamme joitakin lauseita lausuttua ihan ilman keskeytyksiä. Tiedä sitten, johtaako se uuteen omannäköiseen matkaan.

Olisi kiva kuulla, mikä sinut tekee onnelliseksi!

Terveisin,
Anna 





2 kommenttia:

  1. Kiitollinen ja onnellinen saan olla terveistä, ihanista tyttäristäni, rakastavasta ja luotettavasta aviomiehestäni, ystävistä ympärilläni, perheestäni, työstä josta kovasti pidän, omasta pienestä ja lämpimästä kodista... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. <3 Vaikka välillä meinaa otsakäyrä hipoa kattopaneeleita terveysremppojen takia, niin silti lasini on puoliksi täynnä. Kiitän kaikesta mitä minulla on.

    VastaaPoista
  2. Aww <3 Sinä tosiaan tunnut hakevan ja löytävän enemmän niitä positiivisia asioita kuin niitä negatiivisia. Ja maailma tuntuu tuovan juuri sitä lisää, millaisena elämän näkee. Tsemppistä ja terveyttä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...